Unien Herraa, Kiivasta Tulta, Viemärimutien Ruhtinasta ja karamellitehtailija Kendo D:tä oli kielletty käyttämästä lompakkoaan parranajokoneena. Eipä sitä pahemmin kyllä tarvittukaan, kun ei naamasta sojottanut kuin muutama vihreä haituva. Rahaa lompsassa ei ollut eikä korttejakaan, joten paremmin se sopi perskärpästen lätkimiseen. Niitä tulikin jo herra johtajan työhuoneeseen melkoinen sakki ja alkoi heti kinuta makeaa mahan täydeltä.

Jassoo, vai että toffeeta! Sitä kansa haluaa ja sehän passaa kyllä. Kendo soitti lompakollaan alakerran herkkuleipomoon ja käski pistää pyörät pyörimään. Myös sen, jolla lähetti käy hakemassa "liköörikonventeihin" "täytettä" "eikä" anna sitä suurpomolle. K jäi myhäillen odottamaan maistiaisia ja kyläneuvosto piristävää makuseikkailua. Eivät näemmä olleet oppineet edellisistä kerroista. Alakerrasta kuului pahaenteistä jyrinää, mutta tehtaanjohtaja vain hyräili, että "Namusia maistan ja veroja näin laistan", mistä syystä kylän rahakirstunvartija alkoi vilkuilla ahnaan näköisenä silmiensä ja niitä liikuttavien lihasten avulla. Toiset lihakset aloittivat käsien siirtämisen konetykkien kahvoille, mutta onneksi koko tehdas räjähti.

Seuraavana päivänä pytinki piti tietysti rakentaa uusiksi ja käynnistää tuotanto. Kansaa oli jo kertynyt haarukat ojossa kraatterin ympärille vaatimaan jokapäiväistä marenkiannosta sokerileipurisaatanalta. Äkkiäpä ne uunit kuumenivatkin ja loiskahtelevia marenkihyydykkeitä alettiin kärrätä porukoista parhaimmalle. Pöydät vaan notkuivat, kun pitojen isäntä käski kantaa maustekorin toisensa perään suuvärkkien eteen. K-endorfiinin mielestä helpoin, joskaan ei vähiten vittumaisin tapa tuottaa särvintä nälkäänsä ulvovalle kylälle oli pusertaa ahmijat itsensä siivilän läpi valtaviin sammioihin, sekoittaa homogeeniseksi muljuksi ja annostella sitten perillisille. Näin liiketoiminta saatiin lähes kannattavaksi, joten kelpasi siinä karamellitehtailijan paukutella henkseleitään valtavaksi turvonneen ruhonsa päällä ja töräytellä pökerryttäviä persekaasuja.

Kun kylää kiertävä aurinko oli jo painunut mailleen, Kendon hökkelille marssi julmistunut väkijoukko. Omaiset oli saatava takaisin elävien kirjoihin tai jos se ei onnistuisi, syyllinen pitäisi saada edesvastuuseen. Ei auttanut karamelleillä lahjominen, anelu ja kirkuminen, vaan oikeutta alettiin käydä kylän keskusaukiolla. Perinteen mukaisesti tuomaristo katsoi jutun voittajaksi sen, joka toi painavamman lastin isoon tasapainovaakaan. Syyttäjä puski hikipäisenä kottikärryllisen laakerikuulia omaan vaakakuppiinsa ja oli jo aika varma voitostaan, mutta saikin pyyhkiä virneen naamaltaan, kun Kendo peruutti pahasti ruostevikaisen Ford Taunuksen pelipisteeseen. Kieli pyöri suupielestä toiseen ja niska natisi, mutta viimein romu saatiin vaa´alle ja näin oikeus oli taas voittanut. Se ei kuitenkaan riittänyt Kernolle, tietenkään.

Yön pimeydessä lantamajojen seinustoilla kävi suihke, kun Kendo toinen takakoipi ylhäällä merkkasi perivihollistensa asuinsijat. Ne oli sitten päivällä helppo löytää pelkän hajuaistin ja kirveen avulla. Ja näki tietysti paremmin hutkia isommat kapinamietteet kalloista. Rollaattorin apupyörät polulla rahisten Kendo potkuttelikin jo aamuvarhaisella taistelukentälle ja mylvi haasteensa rötösherroille, joilla ei selvästikään ollut ongelmia huudonymmärtämisessä. Hän pisti julistukseen kaiken pahansuopaisuutensa, vihansa ja kuolansa, jonka vain sai suustaan roiskittua. Sairaalareissuhan siitä seurasi, mikäli maakuoppa lasketaan sairaalaksi ja julma sorkkaraudalla suoritettu teurastus ensiavuksi. Helvetti sentään, että osasi karkkihommat olla joskus kinkkisiä! Johan tässä heikkolahjaisimmat tarttuisivat pulloon.

Parisen viikkoa maakuopasta kuuluikin hörppimistä, mökellystä ja yrjöilyä. Viimein kaikenlaiset nestemäiset ja kiinteähköt jätteet täyttivät kuopan ja Kenkön verestävät siansilmät nousivat tihrustamaan ympäröivää seutua. Eipä ollut pahemmin muuttunut. Samat pilvenpiirtäjät kohosivat avaruussatamien välissä ja kromatut olennot tekivät ihmeitä kadunkulmissa. Jotain oli kuitenkin tehtävä, joten K ryömi kotoisasta liejumontustaan ja aaltoili ihan vaan norkoilemaan mestoille. Niin kuulemma kuului tehdä. Kuului naksutella sormia ja syljeskellä. Pitää lippistä kallellaan ja huudella ohikulkijoille. Kuunnella jytäpoppia kuulokkeista ja vältellä velvollisuuksia. Olihan sitä tekemistä siinäkin. Ennen niin mahtava teollisuuspohatta oli taantunut tällaiseksi katupojaksi, joten annetaan alamäen viedä sitten oikein kunnolla.

Aamulla kaikki oli onneksi taas kunnossa. Tilanteen kohennuttua yllättävän kivuttomasti Kengoro saattoi jo hymyilläkin, mikäli sitä nyt millään hymyksi voi sanoa. Hän tanssahteli pitkin katuja takaisin karkkivalimoonsa ja istahti massiivisen toimistopöytänsä taakse (väärinpäin, joten selkäranka meni taas epämiellyttävästi poikki). Tätä sieti juhlia. K vähän yllättyi, koska ei yllättynyt siitä, että ottaessaan toisella kädellä kiinni kaljamukista, toinen käsi venyi porraskuiluun, eteni kellariin asti, kiersi keskuslämmityspakastimen, palasi katutasoon, tuhosi parkkipaikan, nousi takaisin toimistokerrokseen, läpäisi palomuurin kahteen kertaan ja rikkoi sitten vahingossa oluthanan. Tilanteessa oli jotain outoa. Jotain... janottavaa. Sellaista selkeytymätöntä toimintaa, joka pisti vittumaisuuskuplat poreilemaan verenä toimivassa kuravedessä. Vihreä tukka hulmuten spesiaaliolento ponnahti kiertelemään rakennusta karjahdellen ja irtonikamat rusahdellen. Henkilökunnan virkistystiloista löytyikin sen verran piilopulloja, että pomoäijä sai pahimmat paineet purettua ja palasi sitten kaikkein pyhimpään eväspullot persiistä roikkuen.

Tehtaan pihalla oli meneillään jotain kummallista. Kenkka tuijotteli ikkunastaan jo pikkuisen harittavin silmin kuinka kyläläiset roitelivat lankunpätkillä pyykkinarussa roikkuvaa ihmisenmuotoista nukkea. Sen rintaan oli piirretty tussilla iso K-kirjain ja päänuppiin oli tukaksi istutettu vihreäksi värjätty moppi. Selvästikin kyläläiset osoittivat mieltään Tehtailijaa matkivia tahoja vastaan. Siitä tuli niin hyvä mieli, että oikein kyynel pusertui silmäkulmaan. Kylä ei sittenkään ollut hylännyt häntä! Hän oli suorastaan palvonnan kohteena, sillä nähtyään Krenkun ikkunassa porukka lähti soihtuja ja talikoita heristäen rynnäköimään kohti tehdasta. Tämä ilta päättyisi viiniin ja lauluun!