Positiivisesta ongelmasta syntyi negatiivinen ongelma, kun raivostunut kylänväki tunkeutui Kendron herkkuleipomoon ja raastoi mukaansa karkit, hillot ja donitsit lapioiden samalla kaikki raaka-aineetkin kyytiin. Se oli jo kolmas kerta viikon aikana, joten ilmeisesti Karamellitehtailija Kendo D. oli onnistunut jälleen kerran kehittämään vetävän tuotekavalkadin. Tehtaan kannalta olisi tietysti ollut mukavampaa, jos porukka olisi kiltisti vuoroaan odoteltuaan maksanutkin herkut. Ehkä resepteihin pitäisi tehdä pieniä viilauksia, ettei porukka nyt sentään ihan noin hulluksi mene. Viimeisimmän täystyhjennyksen jäjiltä useimmissa konditoriakalusteissakin oli hampaanjälkiä ja löytyipä osa leipureistakin vasta paljon myöhemmin melkoisen kaameassa kunnossa.

Sen sijaan että jäisi toimettomana odottelemaan seuraavaa hyökkäystä, Keond käski muurata aidan tehtaansa ympärille ja rakentaa myyntiluukun eteen tiilistä suppilon, jonka kautta pääsisi vain yksi asiakas kerrallaan ostotapahtumien äärelle. Sitten iso teräsmäntä työntäisi asiakkaan ulos, sillä hän olisi osuutensa tehnyt, varsinkin kun hinnoittelu oli erityisen aggressiivista eikä suinkaan perinteisessä mielessä. Mäntä piti tilata erikseen, sillä teräs ei oikein taipunut kokkien käsissä. Tilauslomakkeeseen tehtaanjohtaja nyhersi:

Tilaus koskee: joku iso mäntä. Asiakkaan kokoinen!
Koko: kts. edellinen kohta
Tilaaja: Kendon Karamellitehdas
Toimitusosoite: Kendon Karamellitehdas, Osoitteenkatu 1 K

Postinumeroa K ei muistanut, mutta ei varmaan kukaan muukaan. Osoitekin meni vähän tuurilla, vaikka kyllä paikalle muutenkin löytäisi, kun kenelläkään muulla ei ollut noin isoa savupiippua! Pomoäijä kävi kuitenkin varmuuden vuoksi maalaamassa koko kylän laajuudelle sellaiset tiemerkinnät, että tilausmännän oli suorastaan mahdotonta päätyä muualle kuin karkkitehtaalle. Sehän tarkoitti ihan vahingossa myös sitä, että asiakasvirta kuohui, tulvi ja vei mennessään (tullessaan). Sitten vain odoteltiin.

Seuraavana päivänä mäntä oli valmis ja juuri sellainen kuin pitikin. Sitä asentamaan tulleet sepät vaativat kuitenkin, että ostosluukulta tehtaan pihaan johtavaan asiakkaanpoistotunneliin piti lisätä takaiskuventtiili, jotta myyntitapahtuma ei kääntyisi vahingossa nurin. Se oli ihan järkeenkäypä ehdotus, vaikkei Kendo ihan täysin pystynyt sen logiikkaa käsittämäänkään. Hän ei kuitenkaan halunnut jäädä tekniikkaväittelyssä kakkoseksi, vaan rupesi heittelemään sekaan omia ehdotuksiaan, joista suurimman osan sepät onneksi saivat tyrmättyä. Pahimpia olivat viipalointisäleikkö, K-kirjaimen muotoinen poltinrauta asiakkuuden myöhempää tunnistamista varten, puolivapaaehtoinen skalpeeraussaha ja luidenlajittelija. No, olkoon, päätti Kembo ja jätti ukot hommiin.

Illalla mäntä oli saatu asennettua paikoilleen ja sepät lähtivät kukin omaan kotiinsa yöksi nukkumaan ja näkemään unia esim. karamelleistä, joita heille oli luvattu toimittaa palkkioksi joskus lähi- tai etätulevaisuudessa. Kun K-tehtailija kuuli heidän kuorsauksensa, hän hiipi myymälään ja asensi sittenkin muutamia patenttejaan lisäämään asiakaskokemusta. Oli sangen miellyttävää tehdä välillä töitä käsillään eikä vaan rötköttää toimistossa kuin sika ja perehtyä mallasviettelyksiin. Laite toisensa perään integroitui poistotunneliin, joka alkoi jo näyttää leikkaussalin, krematorion, robottien hammaslääkärivastaanoton, autokolarin ja asteroidiporan yhdistelmältä. Toimintakunto piti vielä selvittää ja sehän onnistui helposti kääntämällä tuota vipua tuossa.

Aamulla tehdasrahvas ihmetteli, kun johtaja ei tapansa mukaan tullut portille keräämään sisäänpääsymaksua. Eikä häntä näkynyt myöskään myöhemmin päivällä eikä oikeastaan enää koskaan.