Kendon karamellitehtaan tehtaanjohtaja Karamellitehtailija Kendo D. havahtui suuruudenhullusta unestaan, kun teltan oviaukosta työntyi sähkötroninen robottikäsivarsi otteessaan säkillinen jotain painavaa. Mitä siellä mahtoi olla? Tätä sieti pohtia, sillä ei ollut täysin ennenkuulumatonta, että yhteiskunnan merkkihenkilöitä salamurhattiin esimerkiksi juuri säkkiin piilotetuilla karhunraudoilla. Yksi kipakka rouskahdus ja se oli siinä! Sitten piti sopeutua tynkäilemään, paitsi jos oli sattunut ihan ensimmäiseksi lykkäämään päänuppinsa säkkiin kurkistamista varten.

Sen verran kauan KKTKKD tasapainotteli uhkakuvien ja säkkiyllätyksen välillä, että robokäsi kyllästyi venkoiluun ja pudotti lahjansa teltan maalattialle. Kuului metallinen kalahdus, mikä tietysti vähän lisäsi jännitystä, mutta K päätti silti työntää yläpäänsä säkkiin nähdäkseen paremmin. Siinä oli riskinsä, mutta onneksi mitään rouskahdusta ei kuulunut. Mitään ei ikävä kyllä näkynytkään, koska säkissä oli pimeää eikä soihtu mahtunut sisään. Seuraavaksi Kembo tunki jalkansa säkkiin ja tunsi jotain kylmää ja samalla pienen onnenhuuman, sillä mitään kamalaa ei edelleenkään ollut sattunut. Säkin sisältö pysyi silti salaisuutena, joten mikä muu siinä auttoi kuin työntää molemmat kädet sisään.

Sitten jo rouskahtikin! Mikä helvetin painevesuri siellä oikein heilui? Molemmat hanskat irtosivat kyynärperkeleitä myöten ja saman tien alkoi putkistoissa erilaisille elimille ravinteita kuljettava liuos purskahdella ulos - tai tarkemmin sanottuna säkkiin, keksi Kendo tarkentaa ääneti mielessään. Olipa onni, ettei naamalle ollut sattunut mitään, vaikka hän sitä jo vähän kävi tyrkyttämässäkin. Ehkäpä lättynsä uskaltaisi työntää uudelleen salaperäiseen säkkiin?

No eipä olisi kannattanut. Siellä oli jäljellä vielä ainakin yksi kuti, joka vei nenän mennessään. Jokin ei nyt oikein täsmännyt; millä perusteella ansat laukesivat tai jäivät laukeamatta? Jospa se selviäisi kurkistamalla vielä syvemmälle? Tällä kertaa lähti koko naama, kun säkki näytti taas kyntensä. Onneksi aivot ja korvat jäivät, joten johtaja K sukelsi ulos teltasta erinomaisesti säilyneillä jaloillaan tepastelemaan. Apua ei nyt oikein voinut huutaa, koska ilmastointiputken päässä oli äänihuulten sijasta pelkkä reikä, mutta jonkinlainen pihinä herätti kuitenkin tehtaan henkilökunnan huomion. Pian hiukan typistettyä karkkienkeliä talutettiinkin ensiapuun druidin maakuoppaan. Kiva!

Ikään kuin periaatteesta kasvottomaksi tituleerattu johtaja oli sitä nyt kirjaimellisesti, mutta kuulossa ei ollut mitään vikaa. Hän tunnisti parsinneulan äänen sen tunkeutuessa yhä uudelleen ja uudelleen naamakraaterin reunamiin kuromaan ihonriekaleet säädylliseksi nipuksi. Ihan nätti siitä varmaan tuli, varsinkin kun joku oli aiemmin verrannut hänen kasvojaan perkuujätteisiin. Nyt ei tarvinnut nolostella enää mitään läskililluja tai homepaiseita. Samaten taannoisen pieleen menneen plastiikkakirurgisen operaation jäljet saatiin näin kätevästi pyyhittyä kartalta. Ensi kerralla hän ei varmasti lähtisi itse heilumaan skalpellin kanssa.

Seuraavaksi kuului vaimea plup-ääni, kun druidi ilmeisesti avasi jonkin linimenttipullon. Aivan oikein, jotain turkasen pistelevää lientä siveltiin Keznon vaurioituneisiin osiin ja paraneminen alkoi välittömästi. Aika huimat tropit tuo äijä keittelikin, sillä vaikka karhunraudat olivat louskauttaneet kaalista suurin piirtein puolet, jotenkin johtajapomon näkökyky alkoi palautua. Samalla kädentynkiin rupesi puskemaan uutta kasvustoa niin, että pian vasenta kättä alkoi tutusti kihelmöidä. Suunkin paikalla tuntui jo jonkinmoinen maku. Se olikin aika hyvä juttu, kun leipä piti kuvainnollisesti repiä karamelleistä, ja kuka nyt tuurilla niitä esansseja miksailisi?

Pian katse oli sen verran kirkas, että K näki ottaa druidin ojentaman peilin kouraansa. Kiiltäväksi hiottu kuparipelti paljasti, että naamaan oli kasvanut muutama isompi silmä ja kymmeniä pienempiä. Pelkkä näkyvä valo oli lasten leikkiä näille tuijottimille, joilla pystyi aistimaan nyt huomattavasti laajemman spektrin. Korvatkin kehittyivät suunnattomasti ja niillä pystyikin kuulemaan, kuinka suolisto paransi sekin tahtiaan ja kykeni nyt sulattamaan muutakin kuin vain karamellejä ja sahtia. Olipahan aikamoisen tisleen noitatohtori pyöräyttänyt.

Koska kaikki oli taas ihan mallillaan, KND ponkaisi ylös kuopasta ja kietaisipa samalla lääkepullon salaa povitaskuunsa. Noin hyvää ainetta ei kannattanut jättää pelkkien satunnaisten murhayritysten korjailuun. Ilmeisesti sitä piti käyttää vain ulkoisesti, mutta pian johtaja jo veteli ankaria siivuja suoraan pullonsuusta. Pötsissä alkoi välitön mulina ja pauhu, jotka pomosetä yritti peittää kourallisella namukarkkeja, mutta turhaa se oli. Tehtaan pihassa suorastaan kaikui ärhäkkä mörinä ja työläiset vilkuilivat hämmentyneinä ylintä auktoriteettiä. Ei perkele, pakko tästä oli häipyä ennen kuin kukaan luulee häntä jotenkin, äh, oudoksi.

Kendo ryntäsi takaisin telttaansa ja kääriytyi huopiin vaimentaakseen suoliston metelöinnin. Ja kun siinä nyt oltiin, niin samalla saattoi kietaista lisää lääkeliuosta naamariin. Ruhon ominaisuuksien kehittyminen suorastaan loikkasi eteenpäin ja uusia aisteja syntyi roppakaupalla. Nyt Kezma pystyi hyvin tarkkaan tuntemaan oman painonsa, ilmanpaineen, verenpaineen, markkinavoimien paineen, aurinkotuulen paineen tehtaan savupiipun nokassa, viemäriputkien liejupaineen, omat jalkansa varpaineen ja lähestyvän yöunen painajaisineen. Vielä yksi hörppy ja sitten pötköttämään!

Aamulla päällikköjohtaja heräsi varsin kummalliseen olotilaan. Kroppa oli unosten aikana venähtänyt leveyttä, syvyyttä ja korkeutta niin paljon, että teltta oli jäänyt päälaelle tonttulakiksi, vakosamettihousut varvaskoruksi ja vähemmän siisti teurastajan esiliina näppäräksi rusetiksi leuan alle. Eilisistä huopakääreistä ei ollut enää mitään havaintoa, mutta onneksi ruoansulatuskoneisto oli nyt saavuttanut Korkeimman Mahdollisen Tilansa eikä pitänyt enää meteliä. Nälkä sen sijaan oli kova ja sille tehdasjätti päätti tehdä heti jotain. Karkkia teki mieli ja sitä oli luonnollisesti saatavilla vähintäänkin riittävästi, mutta uusi elimistö vaati ehdottomasti jämäkämpää purtavaa. Ensin pisteltiin poskeen lähimmät rakennukset, sitten kauemmat ja lopulta ihan koko tehdas niin, ettei mitään jäänyt jälkipolville. Entä sitten seuraavaksi? Jospa tästä suunnistaisi vaikkapa kylän satamaan popsaisemaan muutamat laivat. Katsotaan sitten sitä jatkoa.