Karamellitehtailija Kendo D. miellyttyi itseensä, sillä hän keksi järjestää tehtaalla avoimien ovien päivän. Sehän se oli mainoskikka, jos mikä. Portit avattiin köyhälistölle(kin), jolle esiteltiin tehtaan tuotantotiloja rankkitynn... karkkitynnyreineen, mäskäysaltai... makeutusaineineen ja tislauslaitt... öö, viski... öö, kinuskikeittimineen. Suurista padoista tarjottiin kaikille ilmaisia kauhallisia herkullista ja täyttävää marenkipuuroa, joissa kuitenkin kellui tehdasta mainostavia lasinalusia ja pullonavaa... avaimenperiä. Tilanne vaikutti olevan hallinnassa ja asiakaskunnan mielipiteet lauhtumaan päin.

Sitten tapahtui jotain arvaamatonta. Kyllähän se oli arvattavissa. Tieto avoimista ovista oli kantautunut myös kylää piirittävän käärmearmeijan korviin. Ja niinhän se on, että niidenkin armeija marssii vatsallaan, mistä syystä maksuton yllätysruokailu veti luikeroita puoleensa kuin hullu puuroa. Pian kyiden falangit tunkeutuivat tehtaan pihaan ja osa kiemurteli järkyttyneen tehtaanjohtajan konttoriinkin. Riemuvoitto muuttui paniikiksi ja pelko viattomien työntekijöiden ja vieraiden turvallisuudesta sai K-tehtailija K-ndo D:n säntäämään karkuun. Onneksi jossain ajan ja paikan hämärtämässä muinaishistoriassa rakennettu hyvin valaistu ja viitoitettu pakoreitti kulki tehtaan takaovelta lukuisten kasvillisuus-, ravintola- ja aikavyöhykkeiden läpi kylän sivulaidalla kohoavalle sisäelimen muotoiselle lammelle. K-slikkoon piilottu vene löytyi juuri sieltä mistä pitikin, joten siitä vaan äijä kyytiin ja soutaa lussuttamaan avoveden myrskyisten vesien tarjoamaan suojaan.

Mutta sitten airot kastuivat ja syttyivät tuleen! Lisäksi karamellitehtaan patentoima jäätelövene osoittautui liian suureksi houkutukseksi kaloille, jotka rupesivat näykkimään paattia huiviinsa. Johtaja K luuli jo viimeisen hetkensä koittaneen, mutta pääsi sittenkin kahlaamaan Hangerlansin saarekkeelle turvaan. Huh!

Onneksi mukana oli ns. Turvasäkki, joka sisälsi juuri tällaisia multikaoottisia tilanteita varten muumiomukin ja pullollisen parasta etelärinteellä kasvanutta hanhenmätiä, kivitauluun kaiverrettuja rauhoittavia loitsuja ja jostain syystä armottoman nivaskan viritettyjä karhunrautoja. Lisäksi säkkiin oli integroitu kätevä kantoraketti, jota K ei kuitenkaan rohjennut käyttää, sillä päällihousujen lisäksi matkasta olivat unohtuneet myös avaruusalushousut, joita ilman taivaalle olisi ilmestynyt tavallisuudesta poikkeavia tiivistymisvanoja. Pullon hän kumminkin tyhjensi ja tavaili kivitaulut läpi.

Eräässä loitsussa oli selvästikin vinha vääntö, sillä pian jossain kaukana taivaanrannassa näkyi pieni, mutta lähestyvä piste. Se oli katseluetäisyydestä ja näkökulmasta riippuen joko helikopteri tai helikobakteeri, mutta sävyerosta huolimatta Kendo hyppäsi heti kyytiin, kun se oli laskeutunut hänen kämmenelleen. Säkin hän jätti saarekkeelle, kunhan oli ensin sutaissut sen kylkeen palautusosoitteen (hän ei muistanut kuin yhden nimen, omansa). Heli-alkuinen surahti lentoon ja suuntasi kohti vapautta jääden kuitenkin vielä hetkeksi roikkumaan kestikievarin ylle johtajan käväistessä tarkistamassa anniskeluluvat ja niiden täytäntöönpanon. Loppumatka meni kaiketi ihan hyvin.