Kellariravintola Osterinkuori kärsii asiakaskadosta ja on luisumassa kohti konkurssia. Omistajataho päättää tehdä asialle jotain ja järjestää aivoriihen. Sen tuloksena ryhdytään suunnittelemaan joka viikolle jotain erikoista ohjelmaa. Ensimmäiseksi valitaan vielä näin kevään korvalla rusettiluistelu, joka sopii omistajan mielestä lounastarjoilun yhteyteen.

Koko ravintolasalin lattia peitetään jäähdytysputkilla ja yksi kabineteista varataan jäähdytyslaitteille ja niiden tarvitsemalle aggregaatille. Sitten saliin lasketaan vettä nilkkoihin asti ja annetaan jäätyä. Henkilökunnan luistelutaidot on testattu naapuripuiston kiekkopaanalla ja todettu hyviksi. Aulaan tuodaan erikokoisia luistimia ja paksuja villasukkia asiakkaita varten. Taustalle laitetaan Wienervalssi soimaan ja noutopöytään ruvetaan kantamaan kuumia keittoja ja pataruokia, muhevia sämpylöitä, paksuja limppuja ja kannutolkulla kanelilta vivahtavaa marjamehua. Lounastus alkaa.

Osterinkuoren vakioasiakas, charmantti herrashenkilö kadun toiselta puolelta liukuu hiukan epävarmasti tuttuun pöytäänsä ja alkaa harkituin liikkein nostella porsaanlihapataa suuhunsa. Ympärillä ravintolasalissa muut asiakkaat hihkuvat ja nauravat päästessään pitkästä aikaa jäälle. Musiikki saa ihmiset iloisiksi ja entistä nälkäisemmiksi. Viereisestä kabinetista salavihkaa salin puolelle tupruava aggregaatin pakokaasu puolestaan saa herrasmiehen uneliaaksi. Silmät alkavat harittaa ja lupsua kiinni. Päässä humisee, mutta olo on silti rauhallinen. Lautanen alkaa yhtäkkiä kallistua kohti kasvoja ja aivan kohta muhennos painautuukin otsaa vasten. Jotenkin äärettömän hitaasti herra ymmärtää, että musiikin lisäksi salista ei kuulu enää mitään muuta ääntä. Ihmiset ovat vaipuneet. Nukkuneet.