Olipa kerran saartorengas. Se koostui poliiseista ja poliisinkaltaisista ainesosista, ja oli sijoitettu sataman ympärille. Silminnäkijät olivat nimittäin havainneet kolossaalisen entiteetin sumun ja öljyisen veden keskellä syömässä rahtilaivoja. Osa heistä murtui kuulusteluissa paljastaen sataman sijainnin ja sillä samalla hetkellä käynnistyikin operaatio Nalkki pillit viheltäen, renkaat ulvoen ja ABC-jarrut parkkiruudussa vinkuen. Joidenkin poliisien löydettyä satama-alueelle saarto saatiin pystyyn ja käyntiin, joten tällä reseptillä mentiin.

Se oli tietysti Kendo, joka oli päätynyt herkuttelemaan valtamerialuksilla. Murtuvan teräksen kirskunta ja veteen putoavien ylijäämäosien molske kaikui satama-altaan yllä Koljatin pistellessä roinaa poskeensa. Siinä meni useampikin rahtialus parempiin suihin. Viimein ateriointi päättyi kumeaan röyhtäisyyn, joka aiheutti tulva-aallon ja sitä kautta massiiviset vesivahingot koko kaupungin laajuudella. Sataman lieju kerrostui löyhkääväksi patjaksi kaduille ja kujille. Eipä silti etteikö niillä olisi löyhkännyt jo valmiiksi.

Kylläinen jättikusipää yksinkertaisesti käveli saartorenkaan läpi poliisien yrittäessä turhaan pysäyttää hänet tulivoimaisilla konsteilla. Suurin osa luodeista kimposi juuri syödyistä laivoista, joita sojotti Kensun vähintäänkin erikoisen ruoansulatusjärjestelmän aukoista. Suupielestä roikkui Panssarijeesus-nimisen imuruoppaajan köli ja naamavärkistä saattoikin päätellä, että äijällä oli menossa jokin mutkikas sisäinen dialogi.

No, satamasta pois ja puistoon koisaamaan. Pään alle pitsihuvila tyynyksi ja tavarajuna kainaloon unileluksi. Siellä se kiljunhajuinen paskakasa kuorsasi ja kääntyili kyljeltä toiselle mumisten jotain lapsellista. Seuraavana aamuna kuolaa oli valunut pitkin puistoa, mutta ikävä kyllä myös sitä yhtä juttua sieltä toisesta päästä. Suolistohappojen syövyttämää teräsromua oli pusertunut tonneittain pöksyyn ja nurmikolle. Voi että.

Päivä alkoi kuitenkin muuten ihan hyvin. Kennan kalenteri oli tyhjä, kukaan ei uhannut ydinaseilla, paikkoja ei särkenyt ja päänuppi oli täynnä jänniä suunnitelmia. Ensin piti käydä sosiaalitoimistossa mankumassa harrastuskäteistä ja sehän onnistui parhaiten huutelemalla savupiipusta. Tantat luulivat, että joulupukki tulee ja sytyttivät tulen takkaan. Kendi veti kunnon henkisauhut ja puhalsi loput takaisin piipusta alas. Paineaalto rikkoi toimiston ikkunat ja riittävästi seteleitä pölähti kadulle tanttojen pidellessä puhjenneita tärykalvojaan. Kun rahatilanne oli näin saatu kuntoon, seuraavaksi kohteeksi sopi valita panimon. Savupiipusta sielläkin huudeltiin, mutta lähinnä ruokottomuuksia. K repi talonkokoisen käymispannun juurineen panimohallin lattiasta tuopposeksi ja ryhtyi vähän ryyppäämään. Tänään se onnistui sivistyneesti, kun oli niitä rahojakin. Ei kuitenkaan ihan niin sivistyneesti, etteikö olisi pitänyt soittaa jälleen kerran poliisivoimat paikalle hillitsemään viinapirujen raivostuttamaa kännimutanttia.

Siinä vaiheessa, kun Kendöä ängettiin juoppoputkaan, hän tajusi päivän menneen pahemman kerran piloille. Koska hänestä ei loppujen lopuksi mahtuu selliin muuta kuin peukalo, pakeneminen osoittautui suhteellisen helpoksi. Sihtiä hiukan heikensi parikymmentä tuhatta litraa panimotuotteita, mutta muutaman kaatumisen jälkeen Kresnan onnistui kadota kaupungin yöhön, tarkemmin sanottuna kaatopaikalle oksentelemaan. Se oli kaikin puolin juuri sopiva lopetus tällaiselle päivälle. Ei pitäisi koskaan juoda tyhjään mahaan. Mutta sitten kun syö kunnolla, alkaa ramaista niin perkeleesti.

Koitti taas uusi aamu. Kaatopaikan myrkkyhuurut leijuivat nousevan auringon gammasäteissä, joten ei ollut ihmekään, että lokit kirkuivat. Kekki heräsi osittain ongelmajätealtaasta, osittain jyrällä puserrettuna kertisvaippavuoren sisältä. Oli näemmä ihan sama kumpi pää oli kummassa, kun kammottavaa velliä tulvi ulos joka tapauksessa ja joka reiästä. Dekno vääntäytyi vaivalloisesti istumaan, pyyhkäisi minivoguen silmiltään ja pälyili täristen ympärilleen. Hengitys rahisi. Sisäelimeen sattui. Suussa maistui kuolio. Oli selvästikin melkoisen ryhtiliikkeen aika. Sen aloittamiseen meni tovi, sillä Keuro huomasi heräävänsä TAAS samalta kaatopaikalta tasan vuorokautta myöhemmin.

Se oli varmasti tarkoituskin ja siitä ilahtuneena Kierkegaard säntäsi ensin hakemaan harrastuskäteiset sossariämmiltä ja sitten telaketjut jyristen vuoristoon mietiskelemään. Ensimmäisen viikon aikana elimistö puhdistui saastasta, mikä ikävä kyllä tarkoitti kaupungin turmeltumista biojätteen valuessa rinteitä pitkin kaduille. Se ei kuitenkaan missään tapauksessa vaivannut Kendoa, sillä hänet täytti sisäinen rauha ja varmuus omasta kaikkivoipaisuudesta. Hän meni jopa niin pitkälle, että perusti nimeään kantavat uskonnon ja karamellitehtaan. Ne menivät vähän väliä sekaisin, mutta semmoista sattuu ja tulihan niistä kummastakin nyt uutta rahaa. Järjestelmän päätähden viimein muututtua novaksi Kernusta oli tullut aurinkokunnan suurin ja kauhein olento.