Uusi pelon aikakausi oli alkanut Universumigalaksissa. Tiedemiehet olivat teleskoopeillaan ja koeputkillaan havainneet miten ennestään tuntematon vitsaus, K-tumatauti, niitti porukkaa kuin hallaa. Siihen ei ollut parannuskeinoa eikä kukaan tiennyt mistä se oli tullut. Karanteenikaan ei auttanut, sillä tauti tarttui jopa ajatuksen voimalla. Ensimmäisinä lähtivät sukulaiset, lääkärit ja vihamiehet. Seuraavana lakosivat julkisuuden henkilöt, mikä oli tietysti ihan hyvä juttu. Väestöpohja alkoi kuitenkin kaventua siihen tahtiin, että asukaskadolle oli pakko tehdä jotain. Kerättiin siis kaikkein alykkäimmät eli samalla lihavimmat ihmiset suureksi lähetystöksi kysymään neuvoa oraakkelilta, joka asui majassaan vuorenalaisen joen rannalla. Toivon Lähetystö pusertautui kanootteihin ja lähti lipumaan alas mustaan onkaloon katoavaa virtaa.

Pian saatiin kuitenkin kuulla, että toimikunta oli sattuneesta syystä juuttunut jo ensimmäiseen mutkaan ja mädäntynyt sinne. Viimeinenkin toivonkipinä sammui, kun läskien tukkima joki tulvi tuoden mukanaan entistä tymäkämpää tautimassaa. Tuho vaikutti väistämättömältä. Juuri kun yhteiskunta oli painamassa pormestarin etupaneelissa olevaa joukkoeutanasiapainiketta, torille saapui salaperäinen bisnesguru, karamoottoritahdistaja Zenzo G mukanaan lupaus pelastuksesta. Hänet otettiin vastaan ihmeenä ja kaikkiin hänen vaatimuksiinsa myönnyttiin. Niitä olikin pitkä lista, mukana varsin inhottaviakin kohtia, mutta tärkeintä oli nyt päästä eroon K-tumataudista. Molemmat eloonjääneet asukkaat huokaisivat helpotuksesta ja lampsivat kotiin jaksamatta edes kysyä heidät pelastaneista noitakonsteista. Tahdistaja itse hymyili viekkaasti.

(Antakaapa kun kerron hän tarinansa.)

Sankan väkijoukon häivyttyä paikalta kaupungin uusi sankari kiskoi valepuvun päältään. Tyylitellyn uimalakin ja vakosamettisen haalarin takaa paljastui kukapa muukaan kuin karamellitehtailija Kendo D. Hänen juonensa oli toiminut täydellisesti: vaatimuslista oli niin laaja, että voitiin sanoa pöydän olevan katettu. Ensi töikseen hän käväisi kiskaisemassa lihat irti joenmutkasta ja piti pienen herkkuhetken oraakkelin kanssa. Siinä se vaatimuslista sitten olikin. Aika lyhyt, kun tarkemmin ajattelee. Itse asiassa ihan raivostuttavan lyhyt! Kuka sen oli laatinut? Hän itse, niinpä tietysti. Kendo hakkasi otsansa lommoille vittuunnuttuaan omasta tyhmyydestään. Hän olisi voinut vaatia täydellistä diktatuuria ja vaikka mitä, mutta ei ollut saanut paperille kuin yhden läskittelytauon. Ei ihmekään, että kaikki menee aina päin helvettiä, kun on näin saatanan paukapää!

Hetken itselleen raivonnut Kendo tyyntyi vähitellen ja napsi loputkin toimikunnasta lohturuoakseen. Mädäntynyttä kun oli, läski alkoi käydä suolistossa ja täytti kaasuilla Kelmon takaruumiin, joka turposi mahtavasti. Pian se täytti koko jokitunnelin ja jumitti ukkelin paikalleen. Vain tummanpunaiseksi pingottunut naama näkyi suuaukosta, mutta ei kauaa, sillä uudelleen tukittu joki alkoi taas tulvia ja hukutti pärskivän tehtailijan. Paskakaasu ei päässyt enää pakenemaan suun kautta, joten se myrskysi ulos takapäästä. Mukana roiskahteli myös kiinteitä ja vähemmän kiinteitä poistotuotteita. Painetta kertyi silti edelleen ja kohta kieli ja silmät pullistuivat nolosti ulos kuopistaan, mutta onneksi kukaan ei ollut näkemässä.

Tilanne oli tietystä perspektiivistä katsottuna hiukan omintakeinen, se myönnettäköön. Mahtisonnilla ei senhetkisessä ahdingossaan ollut muuta tekemistä kuin suunnitella jatkotoimenpiteitä, mikäli tästä mihinkään jatkoon edes pääsi. Tähän epätietoisuuteen auttoi onneksi se, että oraakkeli oli pusertunut tunnelin seinän ja Kendon rungon välisessä paineessa ja kuumuudessa nestemäiseksi ja liuennut hänen verenkiertoonsa. Oraakkelineste lisäsi Kemcon kykyä nähdä tulevaisuuteen ja kyllä siellä tunnelin päässä näytti valoa olevan, jos kohta muutakin. Lisäksi o-nesteen mukaan karamellikauppa lähtisi uuteen nousuun, kunhan nykyinen väestö alkaisi lisääntyä jakautumalla. Ennuste oli kuitenkin tyypillisen epätarkka eikä kertonut kuka niitä karkkeja oikein tekee. Hö.

Parin viikon päästä turvotus oli laskenut sen verran, että Kuklo pääsi viimein ryömimään ulos jokitunnelista. Jäseniään oikoen K huomasi, ettei väestö ei ollut vielä keksinyt ruveta jakautumaan, joten nyt oli oikea hetki ryhtyä toimeen. Ei ollut kuitenkaan mitään järkeä keksiä pyörävarastoa uudelleen, joten hän livahti tehtaaseensa, sekoitteli tutut aineet, vatkasi vimmatusti, paistoi maksimiteholla ja kiskaisi uunista höyryävän satsin karkkihyllyjen ykkösnyrkkiä, "Wallasväen Lakuhetkeä". Se oli ennenkin vienyt porukalta mielen mennessään ja kelpasi siihen hommaan edelleen. Edellisen kerran, kun Kezma oli yrittänyt kehittää muut laudalta lyövän uutuustuotteen, valitettavan kömmähdyksen seurauksena olikin syntynyt maailmanhistorian pahin tappaja, K-tumatauti. Ja vaikka hän olikin äkkiä kehittänyt itselleen immuniteetin, muille oli käynyt hupsuhkosti.

Sisäinen oraakkeli kertoi, että kansalaisten odotettu lisääntyminen oli alkamaisillaan. Kemsu päätti mennä seuraamaan, että kuinka se oikein luonnistuu. Olihan tärkeää olla paikalla, kun uusia asiakkaita muodostui. Massasukupuutolta säästyneet oliot tuntuivat vaan olevan turhan passiivisia piilotellessaan kellarissa, joten tehtailija päätti rohkaista heitä molempia vasarallaan. Hetken mätkimisen jälkeen jakautuminen olikin päässyt mukavasti vauhtiin ja K saattoikin jo melkein kuulla kassakoneen raivokkaan kilinän.