Mätiäinen (Pseudocerebrum lindisfarnii) on vain ihmisellä esiintyvä ulkoloinen, joka kuitenkin on väli-isäntiensä sisäloinen. Mätiäistä esiintyy koko Pohjois-Siperian alueella ja osissa Pohjois-Fennoskandiaa. Loisen levittämä mätiäiskuume ja siihen liittyvä yläraajojen osittainen tai täydellinen halvaantuminen johtavat hoitamattomina potilaan kuolemaan, joskin oireilua saattaa kestää useita viikkoja. Tartunta on kuitenkin heti havaittavissa, sillä mätiäisloinen on ihmiseen kiinnittyessään jo useiden millimetrien mittainen ruskeanharmaa, luomimainen täplä ihossa. Loinen tarttuu päänahkaan ja/tai hartioihin ja alkaa heti levittäytyä iholla.

Mätiäinen on nähtävästi kehittynyt nykyiseen muotoonsa vasta viimeisen jääkauden jälkeen, kun sorkkaeläinloisten kannat alkoivat lämpötilojen kohotessa räjähdysmäisesti kasvaa. Ihmisestä tuli useidenkin loisten pääisäntä, mutta mätiäisen erikoiset ominaisuudet saivat sen pian syrjäyttämään muut parasiitit. Se erittää ihoa vasten olevalta pinnaltaan eräänlaista antibiootin ja hermomyrkyn yhdistelmää, joka pitää harmittomammat loiset poissa. Tätä ominaisuutta on ennen käytetty luonnonkansojen parissa alkeellisena rokotteena, josta on kuitenkin pidemmän päälle enemmän haittaa kuin hyötyä. Vielä 1800-luvun alussa syrjäseuduilla saattoi tavata henkilöitä, joiden pää ja hartiat olivat peittyneet mätiäisloisen alle. On kerrottu, että loismassaa oli joillakin niin paljon, että heidän piti kulkea kumarassa. Tämä saattaa kuitenkin olla liioittelua, sillä todennäköisesti uhri menehtyy jo kauan ennen tätä vaihetta.

Tarttuessaan ihmiseen mätiäinen on käynyt läpi monimutkaisen muodonmuutossyklin. Levittäydyttyään edellisen kantajan iholle se on alkanut erittää myrkkyään verenkiertoon pienten kärhien kautta aiheuttaen heti ainakin osittaisen käsivarsien halvaantumisen. Samalla se nostaa kuumeen kiihdyttääkseen omaa metaboliaansa. Kasvettuaan n. peukalonkynnen kokoiseksi sen yläpintaan alkaa erittyä pahalta haisevaa limaa, josta se on nimensäkin saanut. Sen tiedetään houkuttelevan useita pistiäis-, kärpäs- ja kovakuoriaslajeja, jotka munivat eritteeseen. Kuoriutumattomat munat ja myös toukat houkuttelevat hyönteissyöjälintuja, jotka toimivat lisääntymisvektoreina. Linnut levittävät mätiäisen itiöitä ulosteissaan, jotka varsinkin pesistä päätyvät puiden oksille. Mätiäisen kannalta sopivimpia ovat täysikasvuiset kuuset ja nuoret männyt. Itiöt jakautuvat nopeasti ja muodostavat matomaisen ulokkeen, joka roikkuu oksan alapinnassa. Muodonmuutokseen menee viikosta kahteen riippuen lämpötilasta.

Ihmishien haju laukaisee mätiäisalkiossa seuraavan muodonmuutoksen, joka on ällistyttävän nopea ja raju. Muutamassa sekunnissa alkio "kuoriutuu" ja pudottautuu uuden isäntänsä päälle. Osuessaan paljaalle iholle mätiäinen työntää alapinnastaan otinkärhiä, joka ankkuroivat sen paikoilleen ja alkavat samanaikaisesti myös erittää myrkkyä. Loisen saa helposti irti tässä vaiheessa esim. terävällä veitsellä, mutta jo muutaman tunnin kuluttua kärhet ovat kiinnittyneet niin tiukasti, että vain ihon poistaminen tartunta-alueelta auttaa. Lisäksi kannattaa muistaa myrkkyjen alkuperäinen tarkoitus: yläraajojen halvaannuttaminen. Tartunnan saanut henkilö ei pysty itse poistamaan mätiäistä.

Mätiäistartunnan ensioireita ovat tasainen kuume ja käsien puutuminen. Viimeistään vuorokauden kuluttua kädet halvaantuvat kokonaan, limakalvot alkavat vuotaa kirkasta, pahanhajuista nestettä, ja suolisto alkaa tyhjentyä tahdottomasti n. kymmenen minuutin välein. Tässä vaiheessa loisen kasvu on kiivaimmillaan ja muutamassa päivässä se onkin kasvanut jopa aikuisen ihmisen kämmenen kokoiseksi. Jos mätiäinen on tarttunut tai levinnyt selkärangan lähelle, alaraajahalvaus on todennäköinen. Lämpötilasta riippuen loistartunta saattaa kuitenkin jäädä joksikin aikaa piileväksi ja varsinkin talvella fyysisten oireiden ilmaantumiseen voi mennä viikosta kahteen. Tästäkin huolimatta myrkyt aiheuttavat muutamassa päivässä psyykkisiä muutoksia, mukaanlukien keskittymiskyvyn alenemista, vainoharhaisuutta, yleistä sekavuutta ja itsetuhoisuutta.