Oli taas koittanut Karamellitehtailija Kendo D:n 12-vuotisnimipäivä. Sitä juhlittiin perinteisesti tehtaan tuotantotiloissa, koska työläiset eivät saaneet poistua koneidensa äärestä. Heidän piti johtajan bisnesetiikan mukaisesti olla sitoutuneita töihinsä 365/7, paitsi karkausvuosina. Se taas ei tarkoittanut karkaamista vapaammille vesille, vaan yhtä ylimääräistä työpäivää. Tehdashalli oli koristeltu serpentiineillä ja ilmapalloilla, seinät oli maalattu taidesiirapilla tai sen kaltaisilla aineilla, ja uusi pöytäliina nostettu pois suttaantumasta.

Johtajanperkele suvaitsi saapua paikalle juhlatamineissaan, mutta ennen kaikkea trendikkäästi hiprakassa. Sappiöljyjen valuessa rintataskuun Keundo vääntäytyi valtaistuimelleen ja sai heti eteensä onnittelumaljan, josta johti lähes huomaamaton letkuyhteys viinikellariin. Totuus-vasaralle tuotiin samettityyny ja äijän suuvärkkiin työnnettiin juhlakonvehti erityisen tehokkaalla täytteellä. Ensivaikutelma oli miedohko, mutta lopputulos kaikkea muuta.

Sitten saliin ehtikin jo robottikuoro Systeemishokki ja lähti kiipeämään esiintymislavalle suristen ja kipinöiden. Tuon porukan kanssa oli ennenkin käynyt kalpaten, kun joku tai useampikin yksikkö oli siirtynyt vahingossa taistelumoodiin. Edellisillä 12-vuotisnimipäivillä kuoroesitys oli päättynyt verilöylyyn, kun koko laulajakatras oli vetänyt esiin plasmanuijansa ja muuttanut juhlaväen tunnistamattomaksi sohjoksi. Olivat kyllä kiltisti siivonneet jälkensä, kun normaalitila oli palautettu. Jonain toisena kertana robotit olivat pistäneet hösseliksi jo matkalla tuhoten kunnioitettavan määrän irtaimistoa, mistä syystä K oli joutunut maksamaan kirjaimellisesti ruhtinaalliset sakot avaruuskansleri Mengela Arkelille.

Esitys alkoi. Onneksi joihinkin kuorolaisiin oli integroitu melodikan ja rumpukoneen yhdistelmä, sillä muuten piipityksestä ei olisi oikein ottanut tolkkua. Toisaalta tehtailijan päässä alkoi jo ihan muutenkin piipata sen verran, ettei siinä suuremmin taustamusiikki auttanut. Systeemishokki jatkoi silti, vaikka edeskäypä yritti viittoilla pitämään turvat ummessa. Suuren K-johtajan katse alkoi harittaa ja harhailla, joten hänelle tuotiin äkkiä lautasellinen namihauskaa: hillosokerissa haudutettua jäätelömurskaa, tehtaan omilta linjoilta totta kai! Ähkysuuri annos auttoi vähäksi aikaa, mutta sitten piti taas kehittää jotain.

Onneksi Kesso piti hovimestarin paniikissa keksimää piiloleikkiä hyvänä ajatuksena. Hän ponnahti ylös, kaatoi pöydän ja lähti karjuen huojumaan piiloon. Johtajan harteikas hahmo yritti tunkea itseään milloin lakritsiuuniin, milloin hillopakastimeen, mutta eihän siitä mitään tullut kun olkatoppaukset ja paperista kietaistu tötteröhattu ottivat vastaan. Juhlakonvehti teki tappavaa työtään tehtailijan aivorungossa ja alkoi näyttää siltä, että tässä kuurupilossa ei käykään hyvin. Viimeisillä hengenvoimillaan Kerdo tajusi ryskiä takaoven kautta ulos, pois työläisten näköpiiristä, kohti tuntematonta. Jossain tehtaan takamailla loputkin absurdeiksi kuvioiksi taantuneesta älystä pimeni ja kyllähän se kieltämättä tutulta tuntui.

*

Karamellitehtailija havahtui jonkinlaiseen todellisuuteen ihan kanuunalta kuulostavien tykkien jylistessä ohimoissa. Joka jyskeellä suuhun nousi puoliksi sulanutta juhlaherkkua, jonka Kendo sai kuitenkin aina nieltyä takaisin aorttaansa. Jotain muutakin piti silti saada verenkiertoon, ettei mene koko päivä maatessa. Onneksi hän oli näemmä ehtinyt ennen nimipäivien komeaa finaalia raahautua luonnonsuolimetsään ja niinkin kaukana kylän urbaanista teollisuussykkeestä tuotteet eivät vielä sisältäneet mitään paskaa. Vielä sätkivistä lorteista sai puristeltua tasajakoista hyytelöä, joka tasoitti mukavasti oloa liuetessaan jonnekin sinne, missä maksa oli ennen sijainnut. Nyt ei tarvinnut enää muuta kuin löytää takaisin tehtaalle, jossa vietettiin tänään johtajan itsensä 12-vuotisnimipäivää.