Lehdessä oli uutinen: "Hyväntekeväisyystivoli saapuu kyläämme. Paikalle odotetaan yleisöryntäystä ja tällä haluamme ilmaista, että lähistöllä lorvii naapureita ilman sen parempaa tekemistä". Potaskaa oli rivitolkulla lisää, mutta Karamellitehtailija Kendo D:n huomion kaappasi olennainen:

Ilmaista.
Vii.
Naa.

Kendo saavutti jo ennen ulko-ovea 22,051972 kilometrin sekuntinopeuden ja ilmakehän kitka poltti ihon pois. Pitääkseen reittinsä viivasuorana hänen piti aurata tieltä kiintokalusteita ja irtaimistoakin psyykkisillä energiaiskuilla. Päästyään näin mukavasti tivolin lippujonon kärkeen hän alkoi heti vaatia saataviaan. "Jaa mitä viinaa?" Lippukassan myyjä ei selvästikään ollut täysin perillä tivolin periaatteista, joten Kesma alkoi karjua juotavaa hiiltynyttä nyrkkiään puiden. Myyjä yritti rauhoittaa tilannetta esittelemällä tivolin mainosta, jossa kerrottiin selvästi, että paikalla ei myyty alkoholia ollenkaan johtuen alaikäisten läsnäolosta. Kendo puolestaan ei aikonut odottaa, että alaikäiset kasvaisivat täysikäisiksi, vaan häipyisivät paikalta välittömästi. Esimerkiksi syömään karkkia.

Mekkalan kuulleet järjestysmiehet ehtivät tivolin portille ja alkoivat nuijia tehtailijaa hiljaiseksi. Iljettäväksi muusiksi hakattu teollisuuspamppu alkoi vähitellen uskoa, että oli sittenkin lukenut lehtijutun väärin. Ei tuollaisesta muksimisesta oikein muutakaan voinut päätellä. Voi harmi. Olisi ollut niin kiva hörppiä ilmaiskiljua.

Vaan minkäs teet. Tivolikeikasta tuli vesiperä, mutta ehkä reissun voisi sittenkin kääntää voiton puolelle. Tivoli oli pystytetty pellolle, johon sopisi johtajan mielestä K-lfkenttä. Muillakin pomoilla oli sellaiset, miksei sitten hänelläkin. Ajatuksesta riemastuneena hän kipaisi lainaamaan tehtaansa varikolta K-hakuormaajan ja jyristeli tivolin asiakkaineen yhteen läjään. Samaan syssyyn meni naapuritontille pari viikkoa sitten perustettu Mutanttien Ikuinen Paratiisi, mutta se ei tässä pelissä paljoja painanut. Hetken kuluttua seutu oli pelkkää hienoisesti kumpuilevaa nurmikenttää ja äskeinen välikohtaus jo kadonneessa tivolissa alkoi vähitellen upota dementian uumeniin.

Karkkitehtaassa painettiin kuutta vuoroa, joten sieltä ei nyt parantunut lohkaista työvoimaa kentän rakennushommiin. Tämä oli hankala tilanne. Kensmon itsekunnioitus ei sallinut jäädä jälkeen muista isokenkäisistä, jotka leveilivät rennoilla harrastuksillaan, mutta ilman työläisarmeijan karkeita kouria hänen unelmansa pröystäilyklubista pysyisi pilvilinnasidonnaisena. Ne harvat joutilaat, joita edes hänen tehtaaseensa ei kelpuutettu tuskin pystyisivät urakoimaan K-lfkenttää pelikuntoon. Oli kaiken maailman banaaninsorvaajia, merenimijöitä, hyasinttimetsureita, finnimainareita ja rabiesfilosofeja, joilta ei kannattanut odottaa ihmeitä. Tehtaan druidiltakaan ei nyt voinut kysyä neuvoa, sillä hän oli kuulemma mennyt johonkin tivoliin.

Äkkiä kapitalistisika sai sellaisen neronleimauksen, että loputkin kropasta tomahti nokipölyksi. Kun kerran työläiset olivat kaikki kiinni töissään, muutetaan sitten vähän töitä. Pian liukuhihnat rupesivatkin puskemaan piparkakkutalon seiniä ja kattoja, sokerihuurrettuja huonekaluja, marenkisia ikkunanpokia ja suklaisia pelivälineitä. Tehdassalin lattialle väkisinkin kerrostuvasta ylijäämäsilsasta sai kätevästi sekoitettua parkkiruutujen maalaamiseen sopivaa melkoisen tymäkkää liisteriä. Vielä kun piparisavupiipun nokkaan aseteltiin hattaravyyhti kuvaamaan toffeetakasta nousevaa savua, odneK katsoi onnistuneensa urakassa. K-lfkenttä oli valmis!

Jaaha, kateellisten sankat joukot alkoivatkin jo kerääntyä kentän donitsiaidan taakse. Korostaakseen omaa korkeampaa sosiaalista ja tietysti finanssiaalista asemaansa tehdasguru kohotteli näkösälle sahtituopin toisensa perään. Pöytään kannettiin jos jonkinlaista herkkua alkaen mantelikrokanteissa pyöräytetyistä ja nougathillossa paistetuista vadelmahyydykevaniljakiisselimarsipaanilakritsivaahdolla kuorrutetuista kanelinymfotikkarimarmeladikinuskijäätelöleivoksista, jotka K sotki kuraan tehdäkseen selväksi, että oli tottunut nauttimaan välipalakseen vain parasta. Seuraavaksi piti mennä nakuttelemaan herraskaisen kiireetön näytöskierros K-lfia. Lopuksi johtaja vetäytyi after-K -salonkiin vilauttelemaan ylenkatseellisia voitonmerkkejä köyhille paskanaamoille. Tällainen kävi melkein työstä, huh.

Ylettömällä elämäntyylillään rehvasteleva karamellitehtailija ei huomannut, kuinka kylän ylle alkoi kinostua uhkaavia sadepilviä. Vasta kun ensimmäiset raskaat pisarat rapsahtivat juhlasalin sorbetti-ikkunoihin, Kendoonkin saatiin liikettä. Hän yritti pelastaa piparkakkutalonsa rankkasateelta hiuslakalla, mutta ukkosmyrskyn edellä kulkeva puhuri vei suihkeet naapurissa olevaan astmaparantolaan. Pian kostuneet rakenteet pettivät ja koko pytinki romahti maahan. Siirappinen velli valui pitkin rinteitä toisessa naapurissa olevaan diabeteshoitolaan. Kenkön jaloissa kuteva jalkasieni räjäytti mäskin käymään ja kupliva rankki tulvi kolmannessa naapurissa pidettävään AA-kokoukseen. Näin massiivisen tuhon tajuaminen sai yrjön lentämään pomon suusta kukkulan yli yliherkkien taiteilijoiden kesäleiriin, ja kun ruoansulatuskanavan yläpää oli tyhjentynyt, alaosa turskautti oman vastineensa sattumalta juuri paikalle saapuneen Vuoden Yrittäjä -palkintoraadin rinnuksille.

Tehtaalle sentään ei kaiketi ollut käynyt mitenkään. K-lfkenttä oli selvästikin menetetty tapaus, joten johtohahmo lähti onnettomana laahustamaan kohti teollisuuskompleksiaan. Sieltä nousikin jo kutsuvan paksu savupilvi.